Yliopistot valmistautuvat avaamaan kampuksia syksyllä – ”Yhteisöllisyyden lisääminen on erittäin tärkeää”

 | Tiedotteet

Syksyn 2021 opetusjärjestelyjen suunnittelu on käynnissä. Lähiopetusta lisätään ja erityisesti opintojen alkuvaiheessa oleville tarjotaan mahdollisuuksia kampuksella opiskeluun.

Yliopistojen tavoitteena on avata syksyllä lähiopetusta niin paljon kuin mahdollista ottaen huomioon vallitseva koronavirustilanne ja viranomaisohjeet. Lähiopetusta tarjotaan varsinkin ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille, jotka ovat jääneet vaille kampuskokemusta koronapandemian vuoksi.

– Yliopistot aloittavat syyslukukauden opetuksen hybridimallilla ja ovat valmiita tarkentamaan linjauksiaan, mikäli koronavirustilanne tai viranomaismääräykset sitä edellyttävät, kertoo Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko.

Tavoitteena on, että esimerkiksi laboratoriokursseja, taiteellista opetusta ja muita läsnäoloa vaativia opintoja järjestetään kampuksilla. Sen sijaan luento-opetus suuremmille opiskelijaryhmille pidetään vielä syksyllä pääosin etänä.

– Kampusopetuksessa yliopistot noudattavat tarkkoja turvajärjestelyjä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ihmismäärien rajoittamista tiloissa, turvavälien noudattamista ja maskien käyttämistä, Risikko kertoo.

Painopiste hyvinvoinnin vahvistamisessa

Erityisen huomion kohteena syksyä suunniteltaessa on opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvoinnin tukeminen. Yliopistot käynnistävät uusia hyvinvointiin keskittyviä hankkeita, tarjoavat jaksamista tukevia palveluita ja hyödyntävät korona-aikana kehitettyjä käytäntöjä etäopetuksessa.

Kyselyiden mukaan poikkeusaika on aiheuttanut polarisaatiota: siinä missä osalle opiskelijoista etäopinnot sopivat erinomaisesti, voivat ne toisille aiheuttaa uupumusta.

– Yhteisöllisyyden lisääminen on niin opiskelijoiden kuin yliopistojen henkilökunnankin näkökulmasta erittäin tärkeää. Tavoitteena on, että pandemiatilanteen helpottaessa kampuksia pystytään hiljalleen avaamaan ja arkeen saadaan enemmän kasvokkaisia kohtaamisia.

Jokainen yliopisto tiedottaa syksyn suunnitelmistaan tarkemmin omissa kanavissaan.

Lisätietoja:

Tanja Risikko
Toiminnanjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 040 1952 037

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet

Järjestöt odottavat parlamentaariselta TKI-työltä tuloksia – ”Näillä viidellä keinolla Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminta vahvistuu”

Järjestöt vaativat pikaisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Järjestöt ovat laatineet viiden tavoitteen listan, jolla Suomen TKI-toiminta saadaan...

 | Tiedotteet

Yliopistot ja sairaanhoitopiirit esittävät tutkimuslainsäädäntöneuvoston perustamista – ”Näin varmistamme, että lainsäädäntö ei estä TKI-tavoitteiden toteutumista”

Suomalaista tutkimuslainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan. Tutkimusorganisaatiot ovat huolissaan siitä, että lakiratkaisut hankaloittavat TKI-tavoitteiden toteutumista erityisesti terveysalan tutkimuksessa. Suomeen tulee perustaa tutkimuslainsäädäntöneuvosto, joka...

 | Tiedotteet

Yliopistojen rehtoreiden vetoomus Suomen hallitukselle

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry vetoaa Suomen hallitukseen, että se ei toteuta suunnittelemiaan leikkauksia tieteeseen. Suomen tavoitteena on lisätä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostuksensa neljään...