Hyppää sisältöön

Yliopistot ja sairaanhoitopiirit esittävät tutkimuslainsäädäntöneuvoston perustamista – ”Näin varmistamme, että lainsäädäntö ei estä TKI-tavoitteiden toteutumista”

 | Tiedotteet ja uutiset

Suomalaista tutkimuslainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan. Tutkimusorganisaatiot ovat huolissaan siitä, että lakiratkaisut hankaloittavat TKI-tavoitteiden toteutumista erityisesti terveysalan tutkimuksessa.

Suomeen tulee perustaa tutkimuslainsäädäntöneuvosto, joka tuo valtionhallinnon ja tutkimuskentän edustajat yhteen, ehdottavat kaikki Suomen yliopistot ja yliopistolliset sairaanhoitopiirit. Neuvoston tehtävänä olisi koordinoida tutkimusta koskevien lakien valmistelua.

Tällä hetkellä suomalainen lainsäädäntö ei aina tue tutkimus- ja innovaatiotoimintaa.

– Osa nykyisistä ja kehitteillä olevista lakiratkaisuista pikemminkin estää kansallisten TKI-tavoitteiden toteutumista. Selvä suunnanmuutos on tarpeen, jotta Suomen maine tutkimuksen huippumaana ei kärsi, toteaa aloitetta valmistelleen työryhmän puheenjohtaja, Tampereen yliopiston tutkimusvararehtori Juha Teperi.

Suomalaista tutkimuslainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan aktiivisesti, ja uusi säädöspohja vaikuttaa etenkin terveysalan tutkimukseen. Mikäli lainsäädäntöä ei uudisteta järkevällä tavalla, sillä on monia vakavia seurauksia.

Tutkimustietoa ei esimerkiksi pystytä hyödyntämään tehokkaasti potilaiden hoidossa. Tällä hetkellä suurin ongelmakokonaisuus liittyy toisiolakiin, joka käsittelee sosiaali- ja terveystietojen toissijaista käyttöä ja sisältää useita epätarkoituksenmukaisia ratkaisuja.

TKI-toimintaa estävä lainsäädäntö heikentää myös Suomen asemaa suhteessa muihin Pohjoismaihin, hankaloittaa tutkijoiden osallistumista huippuprojekteihin, vaikeuttaa kansainvälisen rahoituksen saamista ja laskee Suomen vetovoimaa osaajien silmissä.

– Tutkimuslainsäädäntöneuvoston perustaminen auttaisi ratkaisemaan näitä ongelmia. Se toisi ministeriöt ja tutkimuskentän edustajat yhteiselle foorumille keskustelemaan lainsäädännön uudistustarpeista ja havaituista epäkohdista. Näin varmistamme, että lainsäädäntö ei estä TKI-tavoitteiden toteutumista, sanoo Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin puheenjohtaja Keijo Hämäläinen.

Neuvosto toimisi Suomen valtiohallinnon ja TKI-kentän keskeisimpänä foorumina tutkimuslainsäädäntöä koskevien asioiden käsittelyssä. Se muodostaisi strategisen kokonaiskuvan lainsäädännön kehittämistarpeista, arvioisi ennalta lakiratkaisujen vaikutuksia, tunnistaisi olemassa olevia epäkohtia ja kehittäisi ratkaisuja.

Yliopistot ja sairaanhoitopiirit ehdottavat, että tutkimuslainsäädäntöneuvosto perustettaisiin tutkimus- ja innovaationeuvoston (TIN) alaisuuteen. Siihen valittaisiin edustajat keskeisistä organisaatioista, kuten ministeriöistä, viranomaisorganisaatioista ja yliopistoista, muista korkeakouluista, tutkimusorganisaatioista sekä sairaanhoitopiireistä.

Lisätietoja:

Juha Teperi
Tutkimusvararehtori, Tampereen yliopisto
puh. 040 5133 714
juha.teperi@tuni.fi

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistojen valintakokeet uudistuvat 2025 – luonnos uudesta valintakoekokonaisuudesta nyt käsittelyssä yliopistoissa

Jatkossa samalla valintakokeella voi hakea useammalle eri koulutusalalle ja eri yliopistoihin. Uudistuksen myötä valintakokeiden määrä vähenee merkittävästi. Tämä mahdollistaa valintojen aikataulun...

 | Tiedotteet ja uutiset

VM:n kehysesitys ei sisällä yllätyksiä

Valtiovarainministeriö julkaisi eilen ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Ehdotus ei sisällä yllätyksiä yliopistojen kannalta. T&K-rahoituksen kasvattaminen suunnitellusti näkyy VM:n ehdotuksessa, mutta varsinaisesti rahoituksesta...

 | Tiedotteet ja uutiset

Väitöskirjatutkijoiden rekrytointi tohtorikoulutuspilottiin käynnistyy pian

Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi tohtorikoulutuspilotista rahoitettavat tutkimusalakohtaiset konsortiot Suomen Akatemian teettämän ulkopuolisen arvioinnin pohjalta viime viikolla. Väitöskirjatutkijoiden rekrytointi pilottiin alkaa kevättalven...