Hyppää sisältöön

Viisi tavoitetta tki-rahoituksen tulevaisuudelle

 | Tiedotteet ja uutiset

Pääministeri Sanna Marinin kokoon kutsuman parlamentaarisen TKI-ryhmän työ on käynnistymässä. Tavoitteena on saada aikaiseksi yli hallituskausien ulottuva sitoutuminen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopanostusten nostamiseksi 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Tulevien vuosien osalta on tärkeää varmistaa yli hallituskausien jatkuva johdonmukainen ja pitkäjänteinen toiminta ja se, että nykyinen hallitus ja sen tulevat seuraajat sitoutuvat julkisten TKI-panosten nostamiseen riittävälle tasolle, jotta vuoden 2030 tavoitteeseen päästään. Tärkeää että eduskuntapuolueet sitoutuvat ja saavat aikaan linjaukset syyskuun loppuun mennessä ja että nykyinen hallitus tekisi sen pohjalta tarvittavat päätökset jo tämän hallituskauden osalta.

Esitämme viisi pääperiaatetta, joiden mukaisesti toimimalla tiede sekä tutkimus- ja innovaatiotoiminta vahvistuvat ja Suomi menestyy.

  1. Yhteiskunnan tarvitsema vahva tieteelliseen tutkimukseen perustuva tietopohja rakentuu pitkäjänteisesti. Tieteelle tulee turvata vakaa ja ennakoitava rahoitus. Kansainvälisesti korkeatasoinen tieteellinen tutkimus luo edellytykset tutkimustiedon vaikuttavuudelle ja koko TKI-toiminnalle. Huipputason tutkijat, opiskelijat ja tutkimusintensiiviset yritykset hakeutuvat sinne, missä on korkeatasoisimmat tutkimusryhmät, parhaat tutkimusinfrastruktuurit ja edellytykset tehdä tutkimusta.
  2. Suomi tarvitsee vahvan ja monipuolisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiojärjestelmän, jotta kykenemme tuottamaan tutkimusta, innovaatiota ja osaajia työelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin. Toimiva TKI-järjestelmä edellyttää pitkäjänteistä kehitystyötä ja siten myös sitoutumista toiminnan pitkäaikaiseen ja kasvavaan rahoitukseen. Julkisten panostusten tulee kannustaa myös yrityksiä investoimaan TKI-toimintaan huomattavasti nykyistä enemmän.
  3. Osaajapula ei saa muodostua kestävän kasvun ja hyvinvoinnin pullonkaulaksi. Korkeatasoinen ja laadukas koulutus kaikilla koulutusasteilla perustuu tutkittuun tietoon ja pedagogiseen kehittämistyöhön. TKI-toiminta, tutkintotavoitteiden nosto ja jatkuva oppiminen muodostavat kokonaisuuden, jonka osat eivät saa kilpailla resursseista keskenään.
  4. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopolitiikan ja -rahoituksen pitää painottaa laatua, ja sen tulee mahdollistaa erilaiset tutkimussuunnat. Parhaat ratkaisut ja tärkeät alat eivät ole ennakolta julkisten rahoittajien ja poliittisten päättäjien tiedossa.
  5. Rahoitusinstrumenttien ja TKI-politiikkalinjausten pitää tukea TKI-toimijoiden monipuolisia kumppanuuksia. Instrumenttien ja linjausten tulee mahdollistaa yhteistyö niin pk-yritysten kuin globaalien toimijoiden kanssa. Tämän toteutumista auttaa TKI-toimijoiden vahva osallistaminen valmistelussa.

Näitä linjauksia toteuttamalla rakennamme laadukasta, menestyvää ja vaikuttavaa TKI-järjestelmää.

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistojen valintakokeet uudistuvat 2025 – luonnos uudesta valintakoekokonaisuudesta nyt käsittelyssä yliopistoissa

Jatkossa samalla valintakokeella voi hakea useammalle eri koulutusalalle ja eri yliopistoihin. Uudistuksen myötä valintakokeiden määrä vähenee merkittävästi. Tämä mahdollistaa valintojen aikataulun...

 | Tiedotteet ja uutiset

VM:n kehysesitys ei sisällä yllätyksiä

Valtiovarainministeriö julkaisi eilen ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Ehdotus ei sisällä yllätyksiä yliopistojen kannalta. T&K-rahoituksen kasvattaminen suunnitellusti näkyy VM:n ehdotuksessa, mutta varsinaisesti rahoituksesta...

 | Tiedotteet ja uutiset

Väitöskirjatutkijoiden rekrytointi tohtorikoulutuspilottiin käynnistyy pian

Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi tohtorikoulutuspilotista rahoitettavat tutkimusalakohtaiset konsortiot Suomen Akatemian teettämän ulkopuolisen arvioinnin pohjalta viime viikolla. Väitöskirjatutkijoiden rekrytointi pilottiin alkaa kevättalven...