Hyppää sisältöön

Unifin virtuaaliseminaari järjestetään tänään – sadat yliopistolaiset kokoontuvat vauhdittamaan kestävää kehitystä

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistoyhteisölle suunnatun seminaarin tavoitteena on edistää hiilineutraaliutta ja kestävän kehityksen koulutusta. Seuraa tapahtuman keskustelua Twitterissä #UNIFIkeke2020-tunnisteella!

Tiivistyvää yhteistyötä, hyvien ideoiden jakamista ja tutustumista eri yliopistojen toimenpiteisiin – tätä kaikkea sisältää virtuaalinen kestävyys- ja vastuullisuusseminaari, jonka Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ja Turun yliopisto tänään 25.9. järjestävät. Tapahtuma on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Mukaan on ilmoittautunut yli 400 henkilöä eri puolilta Suomea, joukossa niin yliopistojen opiskelijoita, henkilökuntaa kuin sidosryhmienkin edustajia.

– Olemme ilahtuneita siitä, että näin moni tahtoo antaa panoksensa yhteiseen kestävyys- ja vastuullisuustyöhön. Meillä on erinomaiset edellytykset nostaa yliopistot näissä teemoissa kokoaan suuremmiksi toimijoiksi ja näyttää suuntaa yhteiskunnan uudistumiselle. Seminaaripäivän aikana osallistujat saavat myös ideoita siihen, miten he voivat vauhdittaa hiilineutraaliutta ja kestävän kehityksen koulutusta omissa organisaatioissaan, toteaa Unifin kestävyys- ja vastuullisuustyöryhmän puheenjohtaja, vararehtori Tom Böhling.

Seminaaripäivän aikana kuullaan laaja kattaus puheenvuoroja. Päivän teemasta alustavat muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Tapio Hautamäki ja Oslon yliopiston kestävän kehityksen johtaja Øystein Liverød. Varsinainen hiilineutraaliuteen ja kestävän kehityksen koulutukseen keskittyvä työ tapahtuu pienryhmissä, joissa pohditaan muun muassa matkustamista, kiinteistöjä ja tiedekasvatuksen mahdollisuuksia.

Yliopistojen yhteiset teesit julkaistaan pian

Seminaaripäivän toivotaan edistävän myös Unifin kestävän kehityksen teesityötä, joka on parhaillaan käynnissä. Teesien suunnittelu aloitettiin syksyllä 2019 Maanpuolustuskorkeakoululla järjestetyssä keke-bootcampissa, ja valmis kokonaisuus julkaistaan marraskuun lopulla.

– Odotamme, että saamme seminaarista hyviä näkemyksiä työn viimeistelyyn. Kun teesit lopulta julkaistaan, ne toivottavasti herättävät vilkasta keskustelua niin yliopistoyhteisössä kuin yhteiskunnassa laajemminkin, Böhling sanoo.

Kekeseminaaria voi seurata tänään kello 9–16 Twitterissä aihetunnisteella #UNIFIkeke2020. Tviittaa oma kommenttisi keskustelun jatkoksi!

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

T&K-toiminnan merkitys nähtiin kehysriihessä

Hallitus sitoutui kehysriihessä tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kasvattamiseen aiemmin päätetyn mukaisesti. Rahoitusta suunnataan tulevina vuosina erityisesti Business Finlandin ja Suomen Akatemian kautta....

 | Tiedotteet ja uutiset

Tutkimus ja koulutus antavat pohjan talouskasvulle

Hallitus on aloittanut tänään neuvottelut julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028. Neuvotteluja leimaavat suuret säästöpaineet, mutta luvassa on myös kasvulinjauksia. Tutkimus- ja...

 | Tiedotteet ja uutiset

Unifin pääviestit tulevalle EU-parlamentille ja komissiolle

Yliopistot ovat avainasemassa kilpailukykyisen ja vetovoimaisen EU:n rakentamisessa ja sen kohtaamien haasteiden ratkaisemisessa. Kesäkuun europarlamenttivaaleja ja tulevaa EU-vaalikautta silmällä pitäen Unifi...