UNIFI liittyy mukaan Ilmastoveivi2019-joukkueeseen – ”Tahdomme antaa tukemme rohkealle ilmastojohtajuudelle”

 | Uutisjutut

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI liittyy mukaan Ilmastoveivi2019-kampanjaan, jonka tavoitteena on valtuuttaa päättäjät tekemään rohkeita ratkaisuja ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ja nostaa kestävä ilmastopolitiikka Suomen EU-puheenjohtajuuskauden keskiöön.

Vetoomukselle tavoitellaan 500 000:ta allekirjoitusta, ja se on tarkoitus luovuttaa uudelle pääministerille kevään 2019 vaalien jälkeen.

– Tahdomme antaa tukemme Suomen rohkealle ilmastojohtajuudelle niin kansallisesti kuin myös EU:ssa. Ilman sitä emme pysty toteuttamaan IPCC-raportin peräänkuuluttamia nopeita toimia ja rajaamaan ilmaston lämpenemistä 1,5 asteeseen, toteaa UNIFIn puheenjohtaja Jukka Mönkkönen.

Kampanja kannustaa ottamaan kaiken irti edessä olevasta EU-puheenjohtajuuskaudesta. Sen aikana Suomelle tarjoutuu mahdollisuus ottaa kokoaan suurempi rooli ilmastoasioissa ja ryhtyä vetämään EU:n ilmastopolitiikkaa kohti kunnianhimoisia tavoitteita.

– Meillä on osaavana kansakuntana erinomaiset edellytykset tarttua tähän asiaan ja toimia EU:ssa suunnannäyttäjänä. Yliopistot voivat tuoreimman tutkimustietonsa avulla tukea ilmastoasioihin liittyvää päätöksentekoa, toteaa UNIFIn toiminnanjohtaja Leena Wahlfors.

Kampanjan päävaatimuksena on, että Suomi tekee aloitteen unionin ilmastotavoitteiden nostamiseksi 1,5 asteen polulle. Lue lisää kampanjan tavoitteista ja allekirjoita vetoomus täällä.

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Uutisjutut

Kandipalaute- ja uraseurantakyselyiden tulosten julkistustilaisuus lähenee

Kandipalaute- ja uraseurantakyselyiden analysointi- ja raportointihankkeen tulosten julkistustilaisuus järjestetään perjantaina 15.10.21 klo 14-15.30 Zoomissa. Tilaisuudessa esitellään kyselyiden aineistoista vuosilta 2018-2020 toteutetun...

 | Uutisjutut

Unifin toimisto sulkeutuu kesälomien ajaksi

Unifin toimisto hiljenee, kun sihteeristö jää kesälomalle. Palaamme tehtäviemme ääreen jälleen 9.8. Kiireelliset sähköpostit kannattaa lähettää osoitteeseen unifi@unifi.fi, jota seuraamme satunnaisesti...

 | Uutisjutut

Viisi tavoitetta tki-rahoituksen tulevaisuudelle

Pääministeri Sanna Marinin kokoon kutsuman parlamentaarisen TKI-ryhmän työ on käynnistymässä. Tavoitteena on saada aikaiseksi yli hallituskausien ulottuva sitoutuminen tutkimus-, kehittämis- ja...