Hyppää sisältöön

Rekrytoimme tulevaisuuden näkijöitä ja tekijöitä!

 | Tiedotteet ja uutiset

Haemme korkeakoulu- ja tiedepolitiikan asiantuntijaa sekä viestinnän asiantuntijaa

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry on yliopistojen yhteinen ääni. Unifin jäseniä ovat kaikki Suomen yliopistot ja Maanpuolustuskorkeakoulu. Tavoitteemme on vahvistaa yliopistojen toimintaedellytyksiä ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa sekä tukea yliopistojen keskinäistä yhteistyötä. Haemme Unifin sihteeristöön kahta uutta vaikuttavaa tulevaisuuden näkijää ja tekijää:

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan asiantuntija

Haemme näköalapaikalle asiantuntijaa, joka tuntee yliopistojen toimintaa ja jolla on ymmärrystä tiede- ja korkeakoulupolitiikan kehityskuluista ja päätöksenteosta Suomessa ja EU:ssa. Seuraat suomalaisia, eurooppalaisia ja kansainvälisiä korkeakoulupolitiikan toimia vahvan vaikuttamistyösi perustaksi. Haluat nostaa tieteellisen tutkimuksen ja siihen perustuvan koulutuksen arvostusta. Sinulla on hyvät valmiudet vaativaan sidosryhmäyhteistyöhön yliopistoyhteisössä ja kumppanien kanssa. Osallistut koulutus- sekä tiede- ja innovaatiopolitiikan työryhmiin ja myös koordinoit itse Unifin verkostossa sovittuja työryhmiä.

Tarjoamme monipuolisen tehtävän, jota voimme räätälöidä aiemman kokemuksesi pohjalta.

Tarkemman hakuilmoituksen löydät täältä.

Viestinnän asiantuntija

Haemme korkeakoulutuksen ja tieteen näköalapaikalle vahvaa viestinnän asiantuntijaa. Seuraat suomalaisia, eurooppalaisia ja kansainvälisiä tiede- ja korkeakoulupolitiikan medioita ja trendejä. Pystyt ottamaan haltuun laajojakin kokonaisuuksia ja kiteyttämään niistä oleellinen. Rakennat aktiivisesti Unifin sidosryhmä- ja mediasuhteita toiminnanjohtajan tukena, ja suunnittelet ja toteutat Unifin laadukasta vaikuttajaviestintää. Olet uskottava viestijä, näet avoimin silmin ja uskallat haastaa keskusteluun. Haluat nostaa tieteellisen tutkimuksen ja siihen perustuvan koulutuksen arvostusta. Toimit luontevasti erilaisissa verkostoissa ja yhteistyössä yliopistoyhteisön kanssa.

Tarjoamme monipuolisen tehtävän, jota voimme räätälöidä aiemman kokemuksesi pohjalta.

Tarkemman hakuilmoituksen löydät täältä.

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Opiskelijoiden toimeentulon leikkaukset voivat vaikeuttaa koulutustason nostoa

Unifi pitää hyvänä uutisena, että isojen säästöpaineiden keskellä hallitus piti kiinni T&K-rahoituslain mukaisesta T&K-panosten lisäyksestä, eikä leikannut korkeakoulujen rahoitusta. Kehysriihessä tehdyt opiskelijoiden toimeentuloon kohdistuvat päätökset kuitenkin huolettavat yliopistojen...

 | Tiedotteet ja uutiset

T&K-toiminnan merkitys nähtiin kehysriihessä

Hallitus sitoutui kehysriihessä tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kasvattamiseen aiemmin päätetyn mukaisesti. Rahoitusta suunnataan tulevina vuosina erityisesti Business Finlandin ja Suomen Akatemian kautta....

 | Tiedotteet ja uutiset

Tutkimus ja koulutus antavat pohjan talouskasvulle

Hallitus on aloittanut tänään neuvottelut julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028. Neuvotteluja leimaavat suuret säästöpaineet, mutta luvassa on myös kasvulinjauksia. Tutkimus- ja...