Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeriö leikkaamassa tiederahoitusta – yliopistot tyrmistyneitä TKI-tavoitteiden perustan murentamisesta

 | Tiedotteet ja uutiset

Opetus- ja kulttuuriministeriö kaavailee leikkauksia TKI-toiminnan ytimessä olevaan tutkimusrahoitukseen. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että Suomen poliittiset päättäjät, elinkeinoelämä, yliopistot ja tutkimuslaitokset jakavat laajasti tavoitteen nostaa TKI-panostukset neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tavoite on ollut yksi tärkeimpiä kasvun ja uudistumisen tavoitteita niin hallitusohjelmassa kuin viime viikolla päättyneessä kehysriihessä.

Tänään 4.5. OKM julkisti suunnitelmansa leikata tieteen rahoitusta merkittävästi. Leikkausten suuruutta ei julkistettu, mutta kehysriihessä sovitusta OKM:n 35 miljoonan euron leikkausmäärästä valtaosa kohdistunee tieteeseen. Tämän lisäksi veikkausvoittovarojen aleneminen edelleen vähentänee tieteeseen osoitettavaa rahoitusta.

Suomen yliopistot ovat tyrmistyneitä ja äärimmäisen pettyneitä ministeriön linjauksesta, joka heikentää Suomen tieteen kansainvälistä uskottavuutta. Erityisesti Suomen Akatemian kautta myönnettävä rahoitus tieteelliseen tutkimukseen on perusta Suomen tieteen tasolle. Tieteellinen osaaminen on lähtökohta koko TKI-arvoketjulle. Unifi toivoo, että opetus- ja kulttuuriministeriöstä löytyy viisautta tarkistaa suunnitelmia.

– Tänään julkistettu linjaus on täysin ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteiden, Suomen TKI-tiekartan ja valtioneuvoston koulutuspoliittisen selonteon linjausten kanssa, toteaa Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin puheenjohtaja, rehtori Keijo Hämäläinen.

– Leikkaussuunnitelmissa ei oteta huomioon sitä, että tieteen taso maailmalla kohoaa jatkuvasti. Lahjakkaimmat opiskelijat ja tutkijat valitsevat globaalisti ne yliopistot ja maat, joissa on parhaat tutkimusryhmät ja tutkimuksen teon edellytykset. Lisäksi Suomen koko koulutusjärjestelmä perustuu tutkittuun tietoon, minkä vuoksi tutkimukseen kohdistuvat leikkaukset heikentävät väistämättä koulutuksen pohjaa.

Kaikkein suurin vaikutus leikkauksilla on tieteen uskottavuuteen ja tutkimuksen tasoon. Niiden heikentyminen heijastuu suoraan Suomen innovaatiokykyyn ja mahdollisuuksiin kilpailla kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta. Erityisesti Suomen Akatemia autonomisena toimijana on merkittävä tae Suomen tieteen uskottavuudelle.

– Jos tahdomme saada globaalit yritykset investoimaan Suomeen, oleellista on erityisesti se, kuinka korkeatasoista tieteellistä osaamista meiltä löytyy, Hämäläinen painottaa.

Lisäksi on muistettava, että myöskään toiseen hallituksen keskeiseen tavoitteeseen, korkeakoulutettujen osuuden kasvattamiseen kohti 50:tä prosenttia, ei ole opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan olemassa riittäviä resursseja.

Unifi on nostanut lausunnoissaan ja kannanotoissaan toistuvasti esille Suomen tieteen kilpailukyvyn nostamisen tarpeen. Tämä on ollut Unifin tärkein viesti hallitukselle sekä erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriölle.

– Olemme tyrmistyneitä ja äärimmäisen pettyneitä siitä, että koko Suomen TKI-arvoketjun perustana olevaa tieteellistä osaamista halutaan murentaa, Hämäläinen sanoo.

Lisätietoja:

Keijo Hämäläinen
Puheenjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh 040 6800 215
keijo.hamalainen@jyu.fi

Tanja Risikko
Toiminnanjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 040 1952 037
tanja.risikko@unifi.fi

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistojen valintakokeet uudistuvat 2025 – luonnos uudesta valintakoekokonaisuudesta nyt käsittelyssä yliopistoissa

Jatkossa samalla valintakokeella voi hakea useammalle eri koulutusalalle ja eri yliopistoihin. Uudistuksen myötä valintakokeiden määrä vähenee merkittävästi. Tämä mahdollistaa valintojen aikataulun...

 | Tiedotteet ja uutiset

VM:n kehysesitys ei sisällä yllätyksiä

Valtiovarainministeriö julkaisi eilen ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Ehdotus ei sisällä yllätyksiä yliopistojen kannalta. T&K-rahoituksen kasvattaminen suunnitellusti näkyy VM:n ehdotuksessa, mutta varsinaisesti rahoituksesta...

 | Tiedotteet ja uutiset

Väitöskirjatutkijoiden rekrytointi tohtorikoulutuspilottiin käynnistyy pian

Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi tohtorikoulutuspilotista rahoitettavat tutkimusalakohtaiset konsortiot Suomen Akatemian teettämän ulkopuolisen arvioinnin pohjalta viime viikolla. Väitöskirjatutkijoiden rekrytointi pilottiin alkaa kevättalven...