Mielipide: Yliopistojen tulevaisuus on turvattava

 | Uutisjutut

Toiminnanjohtaja Wahlforsin mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa tänään.

Eduskunta hyväksyi joulukuussa vuoden 2016 talousarvion ja sen myötä koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuvat leikkaukset, jotka uhkaavat paitsi yliopistojen perustoimintoja, katkovat myös siivet kansantaloutemme kasvuedellytyksiltä.

Osaamistasoltaan ja tutkimuspotentiaaliltaan keskinkertainen maa ei houkuttele huippuosaajia eikä huippututkijoita. Kansakunta, jolla ei ole tutkimuksen ja koulutuksen tuottamaa innovaatiopotentiaalia ei houkuttele investointeja tai yrityksiä. Työpaikat jäävät syntymättä.

Lue mielipide HS:n sivuilta tästä

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Uutisjutut

Kandipalaute- ja uraseurantakyselyiden tulosten julkistustilaisuus lähenee

Kandipalaute- ja uraseurantakyselyiden analysointi- ja raportointihankkeen tulosten julkistustilaisuus järjestetään perjantaina 15.10.21 klo 14-15.30 Zoomissa. Tilaisuudessa esitellään kyselyiden aineistoista vuosilta 2018-2020 toteutetun...

 | Uutisjutut

Unifin toimisto sulkeutuu kesälomien ajaksi

Unifin toimisto hiljenee, kun sihteeristö jää kesälomalle. Palaamme tehtäviemme ääreen jälleen 9.8. Kiireelliset sähköpostit kannattaa lähettää osoitteeseen unifi@unifi.fi, jota seuraamme satunnaisesti...

 | Uutisjutut

Viisi tavoitetta tki-rahoituksen tulevaisuudelle

Pääministeri Sanna Marinin kokoon kutsuman parlamentaarisen TKI-ryhmän työ on käynnistymässä. Tavoitteena on saada aikaiseksi yli hallituskausien ulottuva sitoutuminen tutkimus-, kehittämis- ja...