Hyppää sisältöön

Tiedotteet ja uutiset

Selaile kategorioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Heikki Holopainen Unifin toiminnanjohtajaksi

YTM Heikki Holopainen on valittu Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry:n toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 23.10.2023. Holopaisella on pitkä kokemus korkeakoulu- ja…

 | Tiedotteet ja uutiset

Unifi jakaa huolen opiskelijoiden toimeentulosta

Valtakunnalliseksi laajentunut opiskelijoiden kampusvaltausliike osoittaa mieltään useiden yliopistojen kampuksilla. Opiskelijat ovat vaatineet muun muassa toimeentulonsa turvaamista ja osoittavat mieltä hallituksen leikkaustoimia…

 | Tiedotteet ja uutiset

Hallituksen tärkeät panostukset yliopistojen t&k-toimintaan vahvistavat Suomen kestävää kilpailukykyä

Suomi ottaa harppauksen kohti kunnianhimoisten TKI-tavoitteiden toteutumista hallituksen budjettiehdotuksen myötä. Yliopistojen tohtorikoulutukseen osoitettu 262 MEUR rahoitus luo edellytykset vaikuttavalle ja pitkäjänteiselle…

 | Tiedotteet ja uutiset

TKI-osaajapulaan tarvitaan ratkaisuja: tohtorikoulutuksen kehittämisestä tulee tehdä hallituksen kärkihanke

Odotamme hallituksen budjettiriihestä päätöksiä, jotka tukevat aidosti Suomen TKI-tavoitteiden toteutumista. Suomen laajeneva TKI-toiminta edellyttää osaajapulaan vastaamista ja erityisesti riittäviä panostuksia tohtoreiden…

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot eivät hyväksy syrjintää tai rasismia

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt yliopistoissa ympäri Suomea. Monien muiden yhteiskunnan toimijoiden tavoin yliopistot kantavat juuri nyt suurta huolta yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymisestä,…

 | Tiedotteet ja uutiset

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ei tue Suomen TKI-tavoitteita

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry esittää huolensa valtiovarainministeriön julkaiseman  talousarvioesityksen pitkän tähtäimen vaikutuksista Suomen TKI-toimintaan ja osaamistasoon. VM:n budjettiehdotus sisältää T&K-rahoituslain…

 | Tiedotteet ja uutiset

Tieto on osa huoltovarmuutta – suomalainen ja eurooppalainen kriisinkestävyys syntyy tutkimuksen ja osaamisen laaja-alaisuudesta

SuomiAreenassa keskustellaan tiistaina 27.6. huoltovarmuudesta. Unifin, Suomen Akatemian ja Sivistan tilaisuudessa pohditaan, miten tiedon ja osaamisen huoltovarmuudesta huolehditaan nyt ja miten…

 | Tiedotteet ja uutiset

Unifi rekrytoi: haemme toiminnanjohtajaa

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry hakee toiminnanjohtajaa nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin tehtäviin. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry on yliopistojen yhteinen ääni….

 | Tiedotteet ja uutiset

Hallitusohjelma panostaa korkeatasoiseen tieteeseen ja TKI-toimiin. Väestön koulutustason nostamiseen tarvittavat resurssit jäävät vajaiksi.  

Suomen menestymisen edellytyksiä ovat korkeatasoinen koulutus ja tutkimus. Hallitusohjelman lähtökohtana on osaaminen ja osaavat ihmiset. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry kiittää,…

 | Tiedotteet ja uutiset

Valtion ohjauksen pitää tukea yliopistojen omia strategisia valintoja

Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama kansainvälinen arviointi korkeakoulujen ohjaus- ja rahoitusmallien vaikutuksista ja uudistamistarpeista julkaistiin 16.6.2023. Technopolis Groupin tekemä selvitys korostaa korkeakoulukentän…