Hyppää sisältöön

Tiedotteet ja uutiset

Selaile kategorioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot ottavat tarkistetut IB-arvosanat huomioon opiskelijavalinnoissaan – ”Pidimme tärkeänä, että asia ratkaistaan hakijoiden kannalta parhain päin”

IB-organisaatio on tarkistanut kesällä 2020 IB Diploma Programmesta valmistuneiden lopullisia arvosanoja elokuussa 2020 (uutinen aiheesta IB-organisaation sivuilla). Yliopistot ottavat tarkistetut arvosanat…

 | Tiedotteet ja uutiset

Uusien opiskelijoiden määrä korkeakouluissa kasvaa tänä syksynä reippaasti – näin rehtorit varautuvat lukukauden käynnistämiseen poikkeuksellisissa oloissa

Korkeakoulujen syyslukukausi käynnistyy tilanteessa, jossa koronaviruksen toinen aalto on rantautunut Suomeen. Kampuksilla samaan aikaan olevien opiskelijoiden ja henkilökunnan määrää rajoitetaan ns….

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot vetoavat Euroopan parlamenttiin: Riittävää tutkimusrahoitusta tarvitaan kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin edistämiseksi

23 maan rehtorineuvostot ovat allekirjoittaneet yhteisen kannanoton estääkseen elintärkeisiin Horisontti Eurooppa ja Erasmus+ -ohjelmiin kaavaillut leikkaukset EU:n monivuotisessa budjetissa. Euroopan unionin…

 | Tiedotteet ja uutiset

Unifin toimisto sulkeutuu kesälomien ajaksi / Unifis sekretariat börjar sitt sommarlov / Unifi’s secretariat will be out of office

Unifin toimisto hiljenee, kun sihteeristö jää kesälomalle. Palailemme tavanomaisten tehtäviemme ääreen jälleen 3.8. alkaen. Kiireelliset sähköpostit kannattaa lähettää yleiseen osoitteeseemme unifi(at)unifi.fi,…

 | Tiedotteet ja uutiset

Kyky oppia ja omaksua uutta kehittyy yliopisto-opintojen aikana – ”Kyseinen taito on tärkeimpien joukossa myös työelämässä”

Yliopistojen valtakunnallisten uraseurantakyselyiden tulosten valossa tärkeimpiä työelämässä tarvittavia taitoja ovat kyky oppia ja omaksua uutta, itseohjautuvuus ja oma-aloitteisuus, yhteistyötaidot, stressinsietokyky sekä…

 | Tiedotteet ja uutiset

Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen on tehokasta elvytystä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt 2.6.2020 valtion lisätalousarvioon 124 miljoonan euron rahoitusta kohdennettavaksi korkeakoulujen lisäaloituspaikkoihin. Yliopistot pitävät esitystä erinomaisena ja katsovat,…

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistoilla valmius avata opiskelijoille syksyllä yli 1400 lisäaloituspaikkaa

Yliopistot ovat valmiita avaamaan yli 1400 lisäaloituspaikkaa jo käynnissä olevassa haussa syksylle 2020. Paikkojen lisääminen edellyttää rahoitusta seuraavasta lisätalousarviosta. Aikataulun kannalta…

 | Tiedotteet ja uutiset

Tervetuloa Digivisio 2030 -hankkeen webinaariin 10.6.2020!

Suomen korkeakoulut ovat yhteistyössä käynnistäneet Digivisio 2030 -hankkeen. Sen tavoitteena on avata oppimisen kansalliset tietovarannot yksilön ja yhteiskunnan käyttöön ja nostaa…

 | Tiedotteet ja uutiset

Unifin syksyinen kestävyys- ja vastuullisuusseminaari kokoaa yliopistot yhteen kestävän kehityksen edistämisessä

Unifi järjestää 25.9.2020 yliopistoyhteisölle kestävyys- ja vastuullisuusseminaarin, jonka teemoina ovat kestävän kehityksen rooli koulutuksessa sekä yliopistojen hiilijalanjälki ja sen pienentäminen. Seminaarin…

 | Tiedotteet ja uutiset

Unifi on julkaissut viestinsä koulutuspoliittisen selonteon valmisteluun – menestystekijöinä tutkittu tieto, korkea laatu ja kansainvälisyys

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi on julkaissut keskeiset viestinsä hallitukselle koulutuspoliittisen selonteon valmisteluun. Yliopistot katsovat, että erityisen tärkeää selonteon valmistelussa on vahvistaa…