Jätä tiede perinnöksi tuleville sukupolville – Kerro, miten tiede on vaikuttanut elämääsi ja osallistu kilpailuun

 | Tiedotteet

Tiede perinnöksi -kampanja kannustaa välittämään tutkitun tiedon arvostuksen seuraaville sukupolville. Tiede ja koulutus auttavat pärjäämään vaikeissakin maailmantilanteissa.

Tutkittu tieto ja sen avulla kehitetyt keksinnöt ovat niin erottamaton osa arkeamme, että pidämme niitä helposti itsestäänselvyyksinä. Kuitenkin nykyinen hyvinvointimme rakentuu pitkälti tieteen tiedon ja koulutuksen arvostuksen varaan. On tärkeää siirtää tutkitun tiedon arvostus tuleville sukupolville ja avata nuoremmille tieteen vaikutusta arkeen ja välittää tarinoita siitä, miten Suomi on pärjännyt tieteen ja koulutuksen avulla. Niiden avulla pärjäämme myös jatkossa.

Tiede perinnöksi -kampanja haastaa kaikki isovanhempi-ikäiset tekemään näkyväksi tieteen vaikutuksen elämässään ja kertomaan arkisia tarinoita tieteen merkityksestä elämässään. Onko elämäsi aikana tapahtunut jotakin sellaista, missä tieteellä tai sen kehittymisellä on ollut merkittävä rooli? Millaista elämäsi olisi ilman jotakin tiettyä keksintöä?

Voita vierailu tiedekeskukseen

Kampanjan lähettiläs, näyttelijä Eija Vilpas muistaa lapsuudestaan erityisen hetken: ”Erilaiset tieteen keksinnöt, kuten sähkö, ovat läsnä arjessa ja elämän merkityksellisissä hetkissä. Synnyin Kellokoskella, jossa ei silloin ollut katuvaloja. Kirkon vieressä oli iso kuusi, johon sytytettiin ennen joulua jouluvalot. Kuusi loisti ja samalla koko tienoo valaistui. Se oli lapsen ihme. Arjessa emme välttämättä tule ajatelleeksi, kuinka monessa asiassa tutkittua tietoa on tarvittu”, Vilpas sanoo.

Kaikkien tarinoitaan kertoneiden kesken arvotaan viisi (5) tutustumiskäyntiä johonkin kymmenestä tiedekeskuksesta. Mukaansa kukin voittaja saa kutsua neljä nuoremman polven edustajaa, joille haluaa siirtää tiedettä perinnöksi. Liput ovat voimassa 31.12.2022 saakka.

Kilpailuun voi osallistua kampanjan järjestäjien Facebook tai Instagram -tileillä tai lähettämällä tarinansa postitse osoitteella: Tieteentekijöiden liitto/ Tiede perinnöksi -kampanja, Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki.

Kampanjan takana on kahdeksan tieteen ja sen tekemisen parissa toimivaa järjestöä: Professoriliitto, Sivistystyönantajat, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto, Säätiöt ja rahastot, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Tieteentekijöiden liitto. Suomen tiedekeskukset ry on kampanjan kumppani. Kampanja-aika on 1.4.–27.4. 2022.

Tutustu Kilpailusäännöt _Tiede perinnöksi

Kilpailusta lisää

Twitter: SivistysTA

Instagram: sivistysta

Lisätietoja:

Leena Kurkinen, viestintäpäällikkö, Professoriliitto
puh. 050 531 5465
leena.kurkinen@professoriliitto.fi

Piia Alvesalo, viestintäpäällikkö, Sivistystyönantajat
puh. 040 860 9233
piia.alvesalo@sivista.fi

Tanja Risikko, toiminnanjohtaja, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI
puh. 040 195 2037
tanja.risikko@unifi.fi

Suomen ylioppilaskuntien liitto

Virve Zenkner , Viestintäpäällikkö, Säätiöt ja rahastot ry
puh. 050 384 3456
virve.zenkner@saatiotrahastot.fi

Reetta Kettunen, pääsihteeri, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta TJNK
puh. 040 733 5935
reetta.kettunen@tjnk.fi

Kaisa Kivipuro, viestintä- ja tapahtumakoordinaattori,
Tieteellisten seurain valtuuskunta
puh. 044 745 65 19
kaisa.kivipuro(at)tsv.fi

Eevastiina Aho, viestintäpäällikkö, Tieteentekijät
puh. 040 620 3136
eevastiina.aho@tieteentekijat.fi

Kirsi Pulkkinen, pääsihteeri, Suomen tiedekeskukset ry
puh. 040 9015 305

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet

Yliopistot kehittävät yhdessä todistusvalintaa ja valintakokeitaan – tavoitteena selkeät ja sujuvat väylät yliopisto-opintoihin

Yliopistot päättävät todistusvalinnan pisteytysmallin uudistuksesta vuonna 2023. Uusi pisteytysmalli otetaan käyttöön vuonna 2026. Tavoitteena on myös lisätä yliopistojen välistä valintakoeyhteistyötä. Hakijoille...

 | Tiedotteet

Matka kohti TKI-tavoitteita helpottui kehysriihessä

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry on tyytyväinen Sanna Marinin hallituksen kevään kehysriihen päätöksiin. Suomen TKI-panostuksia kasvatetaan tulevina vuosina uskottavasti kohti tavoitetta,...

 | Tiedotteet

Jenni Koistinen Unifin viestinnän asiantuntijaksi

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry:n viestinnän asiantuntijaksi on valittu FM Jenni Koistinen. Hän siirtyy tehtävään 25.4.2022 alkaen CMI – Martti Ahtisaari...