Digivisio 2030 -hankesuunnittelu etenee – digitalisaation hyödyntäminen korkeakoulutuksessa nyt entistäkin tärkeämpää

 | Tiedotteet

Suomen korkeakoulut ovat yhteistyössä käynnistäneet Digivisio 2030 -hankkeen. Sen tavoitteena on avata oppimisen kansalliset tietovarannot niin yksilön kuin yhteiskunnankin käyttöön mahdollistaen pedagogiikan kehittymisen ja korkeakoulujen uudistumisen. Poikkeuksellinen nykytilanne on nopeuttanut korkeakoulujen digiloikkaa ennennäkemättömällä tavalla, minkä vuoksi korkeakoulujen yhteisen Digivisio 2030 -hankkeen pitkäjänteinen kehitystyö on nyt entistäkin tärkeämpää.

Digivisiolla on kaikkien suomalaisten korkeakoulujen tuki

Digivisio 2030 -hankkeen juuret ovat opetus- ja kulttuuriministeriön Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 -työssä, joka herätti suomalaiset korkeakoulut keskustelemaan yhteisistä haasteista ja parhaista ratkaisuista niihin. Yksi tunnistetuista haasteista oli digitalisaatio, jonka myötä korkeakoulutus on jatkuvassa murroksessa.

Helmikuussa 2020 kaikki suomalaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut allekirjoittivat aiesopimuksen, jossa sitoudutaan edistämään digivisiota ja tekemään yhteinen suunnitelma tuleville vuosille. Digivisiolla on myös opetus- ja kulttuuriministeriön vahva tuki, ja ministeriön erityisavustushaku tarjoaa mahdollisuuden digivision pitkäjänteiseen kehittämiseen.

Hankevalmistelun eteneminen

Digivisio 2030 -hankkeelle on muodostettu ohjausryhmä. Vuonna 2020 ohjausryhmän tavoitteena on hanketoimiston perustaminen ja kokoaikaisen hankejohtajan rekrytoiminen sekä rahoitushakemuksen valmistelu OKM:n erityisavustushakuun. Lisäksi ohjausryhmä laatii hankkeelle kokonaissuunnitelman, tiekartan, ohjausmallin ja konsortiosopimuksen.

Hanketoimiston perustaminen

Digivision operatiivisesta koordinaatiosta vastaa hanketta varten perustettava hanketoimisto. Ohjausryhmä arvioi erilaisia hanketoimiston organisoitumisvaihtoehtoja ja päätti yksimielisesti aloittaa keskustelut hanketoimiston perustamisesta Tieteen tietotekniikan keskus CSC:n kanssa. Keskustelujen peruslähtökohdaksi ohjausryhmä valitsi mallin, jossa hanketoimisto toimisi CSC:n organisaatiossa mutta olisi täysin korkeakoulujen ohjauksessa ja hyödyntäisi tarvittaessa ulkopuolisia palveluja. Neuvottelut CSC:n kanssa on jo aloitettu ja tavoitteena on saada ne päätökseen mahdollisimman nopeasti.

Hankejohtajan rekrytointi

Hankejohtaja on kriittisen tärkeä resurssi hankkeen onnistumisen kannalta. Hankejohtajan osaamisvaatimukset on kuvattu ja kuvauksen pohjalta käynnistettiin suorarekrytointikonsultin kilpailutus, johon saatiin useita tarjouksia. Haku toteutetaan julkisen haun ja suorarekrytoinnin avulla. Suunniteltu rekrytoinnin aloitus on kesän aikana.

Rahoitushakemuksen laatiminen

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on tavoitteena avata korkeakoulujen digitaaliseen palveluympäristöön ja sitä tukevaan korkeakoulupedagogiseen kehittämiseen suunnattu erityisavustushaku. Haun aikataulu ja yksityiskohdat tarkentuvat lähiaikoina.

Viestintä hankevalmistelusta

Hanketta varten on varattu verkkotunnus digivisio2030.fi. Sivusto on rakenteilla. Toistaiseksi digivision käynnistysvaiheen etenemisestä tiedotetaan Unifin ja Arenen kautta.

Lisätietoja

Ilkka Niemelä
Aalto-yliopiston rehtori
Vastuuyliopisto
puh. 050 511 3013

Riitta Konkola
Metropolia ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja-rehtori
Vastuuammattikorkeakoulu
puh. 050 548 6069

Lue lisää digivisiosta

Kaikki suomalaiset korkeakoulut vahvasti mukana digivision toteuttamisessa

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet

Korkeakoulut valmiita tukemaan yhteiskunnan jälleenrakennusta vastuullisesti ja laadusta tinkimättä

Korkeakouluilla on rooli suomalaisen yhteiskunnan toipumisessa koronakriisistä, katsovat korkeakouluja, niiden henkilöstöä ja opiskelijoita edustavat järjestöt. Jälleenrakentamisessa keskeistä on taata koulutuksen korkea...

 | In English, Tiedotteet

Universities prepare for the next stages of the corona pandemic – ‘The decisions made by the government will enable universities to operate safely in exceptional circumstances’

On Monday 4 May, the Finnish government announced how the control measures necessitated by the coronavirus will continue. The recent decisions...

 | På Svenska, Tiedotteet

Universiteten förbereder sig för nästa skede av koronaepidemin – ”Regeringens beslut gör det möjligt för universiteten att fortsätta sin verksamhet under säkra förhållanden trots exeptionella omständigheter”

Finlands regering meddelade på måndag 4.5 om fortsättningen av de kontrollåtgärder som införts med anledning av koronaviruset. Regeringens senaste beslut ger...