Tieteen kansanomaistamiselle olisi hyvin paljon tarvetta maailmassamme, jossa edelleen useat ihmiset uskovat kokemustiedon voittavan tieteellisen tiedon. Jos tutkitun tiedon asiantuntija ei rohkene viestiä tiedeyhteisön ulkopuolelle yleistajuisella kielellä niin, että muutkin kuin aiheen tutkijat ymmärtävät, joku muu ottaa tuon tilan käyttöönsä. Tämä olisi sääli, koska tiede ja tutkimus kiinnostavat ihmisiä aidosti ja olisi hienoa, että asiantuntijat ja tutkijat voisivat jakaa osaamistaan entistä laajemmalle yleisölle.
Mikä tieteen kansanomaistamisessa voi hyödyttää tutkijoita ja muita asiantuntijoita? Omasta mielestäni tieteen kansanomaistaminen on koukuttavaa ja se tarjoaa mahdollisesti hyvinkin suuren yleisön. On myös hienoa saada palautetta muualtakin kuin tiedeyhteisön sisältä ja parhaimmassa tapauksessa jopa hyviä tutkimusideoita. Minulle ja varmasti monille muillekin on myös hyödyllistä tutustua kiinnostaviin uusiin ihmisiin oman tiedekuplan ulkopuolella.
Viestimällä tieteestä voi myös tutkitusti saada lisää viittauksia omille tutkimuksille ja lisätä omien tutkimusten ja tutkimusalan näkyvyyttä. Oman tiedekuntani, eli liikuntatieteellisen tiedekunnan, näkyvyyden lisääntyminen on mahdollisesti myös lisännyt potentiaalisten hyvien hakijoiden määrää valintakokeissa.
Seuraavaksi esittelen muutamia tieteen kansanomaistamisen periaatteita, jotka ovat oman kokemukseni mukaan hyödyllisiä viestittäessä isolle yleisölle.
Mihin tieteen kansanomaistamisessa kannattaa kiinnittää huomiota?
Yksinkertaista. Mielestäni mikään asia ei ole niin monimutkainen, etteikö sitä voisi yksinkertaistaa. Faktat tulee varmistaa, mutta kaikkein monimutkaisimmat taustateoriat voi jättää lisälukemistoksi linkkaamalla vaikkapa muualle.
Älä viisastele ja hienostele. Akateemiseen kirjoittamiseen kuuluu ajoittain vääristynyt pätemisen tarve (lue esim. Niemelä K. Acatiimi 5/2020). Turha hienostelu akateemisilla termeillä aiheuttaa omien kokemusteni mukaan joukkopaon kirjoitusten tai sanomisten ääreltä. Tavoitteena ei ole luoda itsestään älykästä kuvaa, vaan jakaa asiantuntemusta ja korjata väärinkäsityksiä. Tällöin tulisi välttää ammattijargonia ja vaikeaa tieteellistä terminologiaa. Panosta siis hyvään, ymmärrettävään ja selkeään kieleen.
Tarjoa lukijalle lukuelämys äläkä pelkää viihteellisyyttä. Viihteellisyys tuntuu varmasti monille tutkijoille vieraalta tavalta viestiä omasta aiheestaan. Mutta mikä on viestin arvo, jos se on niin tylsästi kerrottu, että kukaan ei jaksa kuunnella tai lukea sitä? Jos tieteellinen tarkkuus toisinaan vähän kärsiikin asiantuntijan ulostuloissa, se on pienempi murhe kuin se, että viesti ei kiinnosta ketään tai ettei kukaan ymmärrä, mitä tutkija yrittää sanoa.
Ole rohkea, innosta ja pane itsesi likoon. Älä tähtää akateemisista julkaisusta tuttuun, ajoittain liialliseenkin ennustettavuuteen ja adjektiivien välttelyyn, vaan tarjoa välillä yllätyksiä. Varmistelemalla liikaa on vaarana, että kirjoitus, kuva, video tai muu tutkijan käyttämä formaatti ei herätä mitään tunteita. Toisaalta suosittelen kaikkia tälle tielle lähteviä hankkimaan itselleen ”paksun nahan”, koska tunteita herättävät kirjoitukset eivät miellytä kaikkia.
Muista kokonaisuus. Jokaisessa asiantuntijan omassa kirjoituksessa, kannanotossa tai haastattelussa olisi hyvä tuoda vähintäänkin lyhyesti esille se, miten uusi tulos asettuu suhteessa aikaisempaan tietämykseen. Ilman tulosten suhteuttamista ihmisille syntyy helposti epäusko tieteeseen, kun tulokset tuntuvat poukkoilevan edestakaisin. Jos mahdollista, viesti myös tieteen toimintatavoista ja tieteellisen tiedon luonteesta.
Laajenna kohdeyleisöäsi ja ymmärrä ihmisten erilaisia taustoja. Kun netti on tulvillaan hölynpölyä, tutkijankin tekee mieli provosoitua ja hyökätä täydellä arsenaalilla tieteen puolustamisen sijaan. Tämä onkin ajoittain ihan toimiva strategia saada viesti perille laajalle joukolle samanmielisiä ihmisiä. Tieteen kansanomaistamisessa ja laajemman ymmärryksen lisäämisessä on kuitenkin myös hyvä yrittää asettua toisen, eri tavalla ajattelevan ihmisen asemaan. Vaikka kuinka yrittäisi argumentoida faktoilla, se ei usein onnistu, jos asia on ristiriidassa toisen ihmisen maailmankatsomuksen tai arvojen kanssa. Olisikin tärkeää edistää keskustelua myös vähän erilaisten ihmisten välillä, jotta voimme oppia toisiltamme ja toisistamme.
Vaivannäkö palkitsee
Listasin useita tieteen kansanomaistamisen vinkkejä, jotka olen itse kokenut hyödyllisiksi. Kannattaa aloittaa valitsemalla vinkkien joukosta ne, jotka puhuttelevat itseä eniten. Tieteen kansanomaistamisessa pääsee pitkälle muistamalla, että selkeys, yksinkertaisuus ja ymmärrettävyys ovat kaiken tiedeviestinnän perusta. Tarvittaessa voi hyödyntää myös viihteellisyyttä. Ei välttämättä mene kauankaan, kun huomaa jo olevansa koukussa.
Suosittelen itse myös perehtymään tieteenviestinnän oppaisiin. Hyviä kirjoja, joista saa lisätietoa aiheeseen, on saatavilla useita kotimaisia (esim. Poutanen ja Laaksonen: Faktat Nettiin, 2019) ja internetissä on myös erinomaisia sivustoja (esim. Helsingin yliopiston tiedeviestinnän blogi).
Lisää innostusta tieteestä viestimiseen voi saada siitä, kun tiedostaa tieteen kansanomaistamisen tärkeyden ja sen, että tiede kiinnostaa monia ihmisiä. Kuuntelemalla ja ymmärtämällä kohdeyleisöä voi itsekin löytää tuoreita näkökulmia tutkimusaiheisiinsa. Parhaimmillaan omasta tutkimuksesta tai tieteenalasta kertominen suurelle yleisölle onkin mielenkiintoinen seikkailu, mikä on erittäin palkitsevaa!
Kirjoittaja on liikuntafysiologian apulaisprofessori liikuntatieteellisessä tiedekunnassa Jyväskylän yliopistossa. Hän kansanomaistaa tiedettä muun muassa Lihastohtori-blogissa, Facebookissa ja Instagramissa.