Eeva Nyrövaara: Akateeminen tutkinto antaa supervoimia, joista on hyötyä työelämässä

 | Blogi

Twitterissä ja mediassa on viime päivinä käyty vilkasta keskustelua akateemisten tutkintojen hyödyllisyydestä työelämässä. Keskustelu palautti mieleeni muutamien vuosien takaisen juhlapuheen, jonka pidin valtakunnallisen teologian tohtoriohjelman juhlaillallisella. Puheessa kerroin idolistani, Linda Liukkaan kirjoittaman lastenkirjan päähenkilöstä Rubysta.

Ruby pitää uusien asioiden oppimisesta ja inhoaa luovuttamista. Hän on kekseliäs ja nenäkäs sekä tykkää kertoa omia mielipiteitään. Lisäksi hänellä on salainen taikavoima: hän pystyy kuvittelemaan mahdottomia asioita.

Ruby on idolini ennen muuta kirjan takana olevan filosofian vuoksi. Leikkisyys ja kekseliäisyys ovat hyviä ohjenuoria meille kaikille. Lisäksi minusta on hauskaa ajatella, että oikeastaan Ruby edustaa myös omia tosielämän “supervoimiani”, nimittäin kykyä oppia uusia taitoja, joiden avulla pystyn ratkaisemaan ongelmia. Mutta miten olen saanut nämä supervoimat itselleni?

Feministisen bioetiikan tutkimuksesta uusille urapoluille

Taustani on teologian ja sosiaalietiikan tutkimuksessa. Tohtorintutkintoni käsitteli feminististä filosofiaa, bioetiikkaa ja kantasolututkimusta. Väitöskirjassani käytin muun muassa käsitteitä relationaalisuus, kontekstuaalisuus ja valta.

Valmistumiseni jälkeen työskentelin Helsingin yliopiston hallinnossa, jossa tehtäviini kuuluivat yliopiston tutkimusdatapolitiikan muotoilu ja avoimen tieteen edistäminen. Tuolloin sanavarastossani vilahtelivat sanat laskentakapasiteetti, metadata ja digitalisaatio. Nykyisessä työssäni Unifissa käytän puolestaan sellaisia ilmaisuja kuin elinikäinen oppiminen, rahoitusmalli ja kestävä kehitys.

Työurallani eteen tulleilla asioilla ei ole kovin paljon yhteistä feministisen bioetiikan kanssa. Silti minusta on tuntunut jokaisessa työpaikassani kotoisalta. Selvää on, että kotoisuuden tunnetta eivät ole saaneet aikaan ainakaan väitöskirjani aiheen ja myöhempien työtehtävieni yhtäläisyydet. Sen sijaan ajattelen, että kaiken takana on uusien asioiden oppimisen “supertaito”, jonka olen kehittänyt itselleni tohtoriopintojen aikana.

Verkostoitumista, ongelmanratkaisua ja kiteyttämisen taitoja

Mitä sitten olen oppinut akateemista tutkintoa suorittaessani? Yhtenä tärkeimmistä asioista mieleeni nousee verkoistoitumisen ja yhteistyön arvon ymmärtäminen. Niiden yli viiden vuoden aikana, jotka olin mukana teologian tohtoriohjelmassa, sain työskennellä monien taitavien professorien, nuorten tutkijoiden ja kansainvälisten osaajien kanssa. Huomasin, että muiden avulla on mahdollista saavuttaa enemmän kuin yksin.

Toisekseen olen oppinut lähtemään pois mukavuusalueeltani. Jokainen tohtoriohjelmassa mukana ollut joutui tutustumaan myös muiden tutkimusalojen tohtoriopiskelijoiden papereihin. Tuolloin mielessäni risteili monia kysymyksiä: Onko touhussa mitään järkeä? Mitä hyötyä on siitä, että minä systemaattisen teologian edustajana kommentoin kirkkohistorian tai raamattututkimuksen papereita?

Myöhemmin ymmärsin harjoituksen hyödyt. Kun pystyy keskustelemaan omasta väitöskirjastaan eri näkökulmaa edustavan opiskelijatoverin kanssa, on jatkossa helpompi kertoa tutkimuksestaan vaikkapa luonnontieteilijöille. Samalla oppii omaksumaan tietoa ja esittämään tarkentavia kysymyksiä. Jälkeenpäin onkin ollut työelämässä helppoa pyytää esimerkiksi it-asiantuntijoita tai datainformaatikkoja selittämään vielä kertaalleen jokin asia, jota en ole heti ymmärtänyt.

Kolmas tärkeä tohtoriopintojen opetus oli, että isojen ongelmien ratkaisuun tarvitaan aikaa. Eikä vain sellaista aikaa, jolloin työskennellään varsinaisen pulman parissa, vaan myös hetkiä, jolloin voi vapaasti hengailla ongelman ympärillä. Lisäksi opin analysoimaan monimutkaisia kokonaisuuksia: tarkastelemaan ensin isoa kuvaa, sitten palastelemaan sen pienempiin osasiin ja katsomaan jälleen lopuksi yleisvaikutelmaa. Jouduin myös kysymään itseltäni, mikä on väitökseni pääväite. Niinpä opin kiteyttämään ajatukseni ja antamaan napakan vastauksen, kun joku kysyi, mikä on koko jutun keskeinen idea.

Nykyään ajattelen, että nämä tohtoriopintojen aikana karttuneet taidot ovat mitä suurimmassa määrin hyödyllisiä työelämässä. Kannustankin kaikkia miettimään, mitkä ovat niitä supervoimia, jotka akateeminen tutkinto on antanut!

Kirjoittaja on Unifin va. toiminnanjohtaja ja kehittämispäällikkö.

Blogikirjoitus pohjautuu juhlapuheeseen, joka on pidetty valtakunnallisen teologian tohtoriohjelman juhlaillallisella syksyllä 2015.

Jaa:

Lisää puheenvuoroja

 | Blogi

Tapio Määttä: Yliopistot poikkeustilassa koronaviruksen vuoksi – mitä se tarkoittaa?

Hallituksen linjauksen mukaisesti yliopistot ovat sulkeneet tilansa. Yliopistojen toimintaan kohdistuu nyt jo myös muita, valmiuslakiin perustuvia rajoituksia. Eri toimenpiteiden juridinen perusta,...

 | Blogi

Kari Aapro: Maanpuolustuskorkeakoululla hieno mahdollisuus viedä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen osaamista Suomen varuskuntiin

Minkälainen rooli Maanpuolustuskorkeakoululla voi olla vastuullisuuden ja kestävän kehityksen edistäjänä? Uskoaksemme varsin merkittävä. MPKK:lta valmistuu vuosittain suuri joukko upseereja, jotka voivat...

 | Rehtorin mietteitä

Jari Perkiömäki: Taiteellisen ajattelun roolia yhteiskunnassa pitää vahvistaa – ”Taide on aikuiselle yhtä välttämätöntä kuin leikki lapselle”

Mitä annettavaa taiteella on ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, hoivatyöhön tai organisaation johtamiseen? Paljonkin, jos kysytään Taideyliopiston rehtorilta Jari Perkiömäeltä. Vuosien varrella hän on...