Jos ei tiedettä olisi? Mieti sitä! Yhteinen ääni sivistyksen puolesta

Tieteellä ja sivistyksellä on vahva merkitys hyvin toimivan yhteiskunnan peruspilareina.

Tätä tärkeää viestiä ovat yhteistyössä edistämässä Suomen sivistyksen toimijat laajalla rintamalla. Professoriliitto, Sivistystyönantajat, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Suomen ylioppilaskuntien liitto, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Tieteentekijöiden liitto haluavat tuoda esiin yhteisiä näkemyksiään tieteen ja sivistyksen puolesta.

Riittävä resursointi sekä tiede- ja sivistysmyönteinen ilmapiiri saavat yhteiskunnan pilarit kantamaan myös tulevaisuudessa. Poliittiset päättäjät voivat teoillaan ja puheillaan vaikuttaa sekä resursseihin että ilmapiiriin.

Yhteiskunnallisen keskustelun edistämiseksi yllä mainitut tahot järjestävät yhteistyössä yliopistojen kanssa kolmella paikkakunnalla tieteeseen ja sivistykseen keskittyvän vaalikeskustelun alkukevään 2019 aikana. Lisäksi haastamme kolumnisteja kirjoittamaan aiheesta ”Jos ei tiedettä olisi”.

Päivitämme vaalikeskusteluiden ajankohdat ja paikat sivuillemme. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään Oulun yliopistossa 18.3. Tässä linkki ohjelmaan: https://www.oulu.fi/yliopisto/node/57528

Jaa:

Lisää kampanjoita

Unifi ja Tulanet: Pidetään huolta, että tieteen vaikutukset näkyvät suomalaisten arjessa myös tulevaisuudessa!

Tieteellä ja sivistyksellä on vahva merkitys hyvin toimivan yhteiskunnan peruspilareina. Tätä tärkeää viestiä ovat yhteistyössä edistämässä Suomen sivistyksen toimijat laajalla rintamalla….