Avoimen tieteen ja datan toimenpideohjelma on julkaistu – Ohjelmassa esitetään kahdeksan toimenpidettä avoimen tieteen edistämiseksi

 | Uutisjutut

UNIFIn johdolla laadittu Avoimen tieteen ja datan toimenpideohjelma on valmistunut.

Ohjelman päätavoitteena on pitää Suomi avoimen tieteen suunnannäyttäjänä ja tuoda avoimuus osaksi tieteenteon arkea. Tähän tavoitteeseen päästään tarjoamalla tutkijoille tarvittava tuki ja palvelut sekä sovittamalla kansalliset käytännöt ja standardit yhteen kansainvälisten kanssa. Lisäksi tarvitaan tietysti yhteen hiileen puhaltamista.

– Yhteistyön korostaminen on aivan keskeinen viesti tässä toimenpideohjelmassa, kertoi ohjelman laatinut asiantuntija Heidi Laine Tiedekulman yleisölle julkistamistilaisuudessa.

Ohjelmassa esitetään yhteensä kahdeksan toimenpidettä, joilla avointa tiedettä voidaan ryhtyä edistämään. Niihin ja toimenpideohjelmaan kokonaisuudessaan pääsee tutustumaan täällä.

Ensimmäisenä listalla on avoimen tieteen koordinaatioelimen perustaminen. Sen avulla on tarkoitus edistää kansallisten ratkaisujen yhteentoimivuutta ja tehdä haasteisiin tarttumisesta ketterämpää. Koordinaatioelintä ryhtyy perustamaan Tieteellisten seurain valtuuskunta TSV.

Julkistusseminaarin videotallenne on katsottavissa Unitubesta. Siihen sisältyy muun muassa toimenpideohjelmasta ja avoimen tieteen tulevaisuudesta käyty paneelikeskustelu.

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Uutisjutut

Tutkimusvararehtorien kokouksia aletaan järjestää säännöllisesti – ”Erittäin hienoa, että myös tutkimuksen puolelle syntyy yhteinen keskustelufoorumi”

UNIFIn johdolla laadittu Avoimen tieteen ja datan toimenpideohjelma on valmistunut. Ohjelman päätavoitteena on pitää Suomi avoimen tieteen suunnannäyttäjänä ja tuoda avoimuus…

 | In English, På Svenska, Uutisjutut

Unifin toimisto sulkeutuu kesälomien ajaksi / Unifis sekretariat börjar sitt sommarlov / Unifi’s secretariat will be out of office

UNIFIn johdolla laadittu Avoimen tieteen ja datan toimenpideohjelma on valmistunut. Ohjelman päätavoitteena on pitää Suomi avoimen tieteen suunnannäyttäjänä ja tuoda avoimuus…

 | Uutisjutut

Kandipalautteen ja uraseurannan tulokset julkaistaan syyskuussa

UNIFIn johdolla laadittu Avoimen tieteen ja datan toimenpideohjelma on valmistunut. Ohjelman päätavoitteena on pitää Suomi avoimen tieteen suunnannäyttäjänä ja tuoda avoimuus…