Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry In english På svenska
Suomen yliopistot UNIFI ry
SIVISTYS - LUOVUUS - VAIKUTTAVUUS

UNIFI: Uusi rahoitusmalli ei ole merkittävästi yksinkertaisempi, mutta tekee strategisen rahoituksen jakamisesta läpinäkyvämpää

Työryhmä on luovuttanut tänään opetus- ja kulttuuriministerille esityksensä yliopistojen rahoitusmallin uudistamiseksi. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI kiittää ryhmää yhteistyöstä ja on tyytyväinen siihen, että uusi malli on tiedossa hyvissä ajoin ennen uuden sopimuskauden alkua. Näin korkeakouluille jää riittävästi aikaa varautua muutoksiin.

UNIFI katsoo, että nyt esitetyn mallin pohjalta voidaan mennä eteenpäin, vaikka siinä ei saavutettukaan yliopistojen toivomia yksinkertaistuksia.

– Olisimme toivoneet, että malliin sisällytettyjä indikaattoreita olisi pystytty vähentämään ja näin parantamaan mallin vaikuttavuutta. Tässä aikataulussa se ei olisi kuitenkaan ollut mahdollista. Mielestämme nyt ehdotettu rahoitusmalli on hyväksyttävä, ja tästä voidaan yhdessä edetä, toteaa UNIFIn puheenjohtaja Jukka Mönkkönen.

UNIFI pitää tärkeänä, että uudessa mallissa strategisen rahoituksen jakamisen kriteerit ovat läpinäkyviä. Tämä tukee neuvotteluprosessin avoimuutta ja mahdollistaa sen, että yliopistot voivat yhdessä toistensa ja ministeriön kanssa jatkaa toimintansa kehittämistä.

Myös strategisen rahoituksen jakaminen A- ja B-osiin, eli yhtäältä yliopiston strategiaa tukeviin toimiin ja toisaalta hallitusohjelmasta ja valtioneuvostosta nouseviin korkeakoulu- ja tiedepoliittisiin tavoitteisiin, on kannatettavaa.

– Pidämme kuitenkin tärkeänä, että valtaosa, eli vähintään kaksi kolmasosaa, strategisesta rahoituksesta kohdistuu nimenomaan yliopiston omaa strategiaa tukeviin toimenpiteisiin, toteaa UNIFIn toiminnanjohtaja Leena Wahlfors.

UNIFI korostaa, että strategisen rahoituksen jakamisessa on lisäksi tärkeää seurata ja tukea yliopistojen kansainvälistymistä. Rahoitusmalliin ei ole sisällytetty erikseen kansainvälistymistä arvioivaa elementtiä.

Jatkuvan oppimisen perusteella määräytyy uudessa mallissa viisi prosenttia yliopistojen rahoituksesta. UNIFI korostaa, että osuus ei saa kasvaa enää tätä suuremmaksi, koska rahoitusmallin indikaattoreilla ei pystytä ratkaisemaan suomalaisten kouluttamisen valtavaa haastetta.

– Emme voi etsiä rahoja jatkuvaan oppimiseen yliopistojen perusrahoituksen kehyksestä. Sen sijaan meidän on keskusteltava siitä, miten yhteiskunnan eri sektorit voivat yhdistää voimansa ratkaisujen löytämiseksi. Yliopistot ovat valmiita vastaamaan yhdessä tunnistettuihin jatkuvan oppimisen tarpeisiin, mutta sen onnistuminen edellyttää rahoituspohjan laajentamista, Mönkkönen toteaa.

Lisätietoja:

Jukka Mönkkönen
puheenjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 040 728 8057

Leena Wahlfors
toiminnanjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 050 522 9421

Jaa artikkeli

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 
Erikoistumiskoulutus
Ota meihin yhteyttä!
Perustietoa yliopistoista