Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry In english På svenska
Suomen yliopistot UNIFI ry
SIVISTYS - LUOVUUS - VAIKUTTAVUUS

Hallituksen suunnitelma pääomittaa yliopistoja on tunnustus korkeakoulutukselle ja tutkimukselle

Tiedote 19.10.2016

Suomen yliopistot UNIFI ry arvostaa hallituksen suunnitelmaa pääomittaa yliopistoja. Tämä on osoitus, että Suomen menestys halutaan rakentaa tiedon ja osaamisen pohjalle ja että tieteellisellä tutkimuksella ja korkeimmalla koulutuksella on keskeinen asema yhteiskunnan tulevaisuuden rakentajana.

Pääomittaminen vahvistaa yliopistojen autonomiaa ja edellytyksiä parantaa tutkimuksen ja koulutuksen laatua valitsemiensa profiilien mukaisesti. Pääomittaminen ei korvaa vakaata perusrahoitusta, mutta uutena rahoitusmuotona se on tärkeä ja tervetullut lisä, joka parantaa suomalaisten yliopistojen kansainvälistä kilpailukykyä. UNIFI toivookin, että pääomittamisen kautta käyttöön tuleva lisärahoitus on niin merkittävää, että yliopistot voivat tutkimuksen vahvuusalueillaan päästä kansainväliseen kärkeen, jolloin myös yliopistojen edellytykset saada kansainvälistä tutkimusrahoitusta paranevat.

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Leena Wahlfors, puh. 050 522 9421, leena.wahlfors (at) unifi.fi
puheenjohtaja Jouko Niinimäki, jouko.niinimaki (at) oulu.fi

Jaa artikkeli

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 
Erikoistumiskoulutus
Ota meihin yhteyttä!
Perustietoa yliopistoista