Suomen yliopistot UNIFI ry In english På svenska
Suomen yliopistot UNIFI ry
VUOROPUHELU - LUOVUUS - YHTEISTYÖ

Suomen yliopistot tuomitsevat jyrkästi Unkarin toimet

Suomen yliopistot tuomitsevat jyrkästi Unkarin parlamentin hyväksymän lakiesityksen, joka voimaantullessaan vahvistaisi hallituksen kontrollia maassa toimivista yliopistoista. Erityisesti lakiesityksen on katsottu kohdistuvan Budapestissä toimivaa kansainvälistä Central European Universitya (CEU) vastaan. Yliopisto on arvioinut, ettei sillä ole edellytyksiä jatkaa toimintaansa nykymuotoisena, mikäli laki astuu voimaan.

UNIFI on erittäin huolestunut toimista, joilla kasvatetaan epäluottamusta yliopistojen ja muun yhteiskunnan välille sekä rajoitetaan yliopistojen oikeutta täyttää tehtäväänsä kriittisen ajattelun yhteisöinä ja yhteiskunnan uudistajina. Vaarana voi olla, että Unkarin esimerkkiä seurataan myös muualla Euroopassa, erityisesti maissa, joissa demokratia on nuorta ja kansalaisyhteiskunnan kerrostumat ohuita.

UNIFI vaatii yhdessä muiden eurooppalaisten yliopistojen, tiedeyhteisöjen ja tutkijoiden kanssa, että Unkarin hallitus pidättäytyy loukkaamasta CEU:lle kuuluvaa autonomiaa ja akateemista vapautta.

 

Helsingissä, 7. huhtikuuta 2017

Suomen yliopistot UNIFI ry, Finlands universitet UNIFI rf

Jouko Niinimäki
Puheenjohtaja

Leena Wahlfors
Toiminnanjohtaja

 

Jaa artikkeli

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 
Erikoistumiskoulutus
Ota meihin yhteyttä!
Perustietoa yliopistoista