Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry In english På svenska
Suomen yliopistot UNIFI ry
SIVISTYS - LUOVUUS - VAIKUTTAVUUS

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden verkkosivusto avattu

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden verkkosivu avattiin kesällä osoitteessa vaikuttavakorkeakoulu.arene.fi ja vaikuttavakorkeakoulu.unifi.fi. Interaktiivinen sivusto tarjoaa korkeakouluille työkaluja toiminnan vaikuttavuuden vahvistamiseksi ja näkyväksi tekemiseksi. Sivusto esittelee myös vaikuttavia toimintamalleja ja hyviä käytänteitä.

Korkeakoulujen perustehtävien; koulutuksen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuuden perustan luovat korkeakoulujen ja sidosryhmien välinen toimiva, tavoitteellinen ja avoin vuorovaikutus. Tällaisen tiedon ja osaamisen yhteisluomisen ja sitä tukevan toimintakulttuurin edistäminen ovat keskeisiä vaikuttavuuden edellytyksiä.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen vaikuttavuutta voidaan kuvata samoilla käsitteillä, vaikka sektoreiden vaikuttavuudessa on eroja. Toisaalta vaikuttavuus määräytyy kunkin yksittäisen korkeakoulun oman alan, profiilin ja erityispiirteiden pohjalta. Vaikuttava korkeakoulu -sivusto pyrkii tarjoamaan välineitä tunnistaa ja kehittää eri lähtökohdista syntyvää yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Sivusto perustuu Suomen yliopistot UNIFI ry:n ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n alkuvuoden 2016 aikana asiantuntijatyönä ja sidosryhmäyhteistyönä keräämään aineistoon korkeakoulujen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen muodoista ja hyvistä käytänteistä. Sivuston sisältöjä voi edelleen kommentoida ja ehdottaa hyviä käytänteitä osoitteessa https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/75/osallistuminen/206/keskustelu/.

 

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Leena Wahlfors, Suomen yliopistot UNIFI ry, p. 050 522 9421
toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, p. 0400 293 545

 

Jaa artikkeli

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 
Erikoistumiskoulutus
Ota meihin yhteyttä!
Perustietoa yliopistoista